Varhaisteini?

E i t ä m ä v o i o l l a t o d e l l i s t a!
Olin niin varma, ettei tämä tapahu vielä piiiiiitkään aikaan!
Mie en halua luopua minun ihanasta ja pikkusesta vauvakoirasta!
Onko pakko jos en taho?
Meillä siis on alettu nostamaan jalkaa.

Eilinen tapakasvatuskurssi...
Hmm.. Mitä nyt voi odottaa, kun laitetaan 24 keskenkasvuista koiraa suhteelliseen pieneen halliin?
Olen todella iloinen minun rotuvalinnasta! Voi hirveä mikä mekkala siellä oli, etenki ko porukassa oli muutama sakemanni ja terrieri..
Vili oli aika ihmeissään, että mikä on tämä homma ko on näin paljon koiria samassa paikassa ja hirveä hulina ja meteli ja APUA!

Alkuun harjoteltiin kontaktia ja voi, se meni ko unelma. Kenties kotiharjottelulla jotain osuutta asiaan..?
Siihen se loistaminen sitten loppuki, vaikka kuvittelin maksan olevan vetonaula! Pyh pah ja paavin pallit, pittää keksiä jotaki parempaa ens viikoksi..
Luoksetulo... Nooh, aina vähän matkaa tuli perässä ja sitten löyty joku kiva tuoksu.. Kuitenki jätti nuuskuttelun kesken ja taas tuli perässä ja taas löyty tuoksu.. Mutta kuitenkin olen yllättynyt iloisesti miten meillä meni. Vaikka oma kehu aina haisee, niin pakko myöntää, että Vili on tosi tarkkaavainen koira. Korvat hörössä istu nätisti minun vieressä ja seurasi muitten luoksetuloharjotuksia. Varmaan enemmän seurasi ko mie..

Kohtaamiset oliki sitten tuommosen ylisosiaalisen otuksen kanssa oikein hienoa nähtävää ja koettavaa... Sormet rakoilla sai pittää hihnasta kiinni ja sieluni silmin näin ko koiran kuuloaisti illisteli kauimmaisessa katonrajassa... Ehkä ens kerralla se ei ole enää niin uutta ja ihmeellistä, ehkä..

Meidän eteiseen on rantautunut kamala lehmännahkatuoli, ja se on ainoa huonekalu mihin Vilillä on oleskelulupa.

Mamman syli on paras..

Tällä menolla olen kohta työtön...

Kyllä aamulla niin riipaisi sydäntä lähteä taas töihin muutaman viikon sairausloman jälkeen.
Jokainen voi varmasti kuvitella pienen kultaisennoutajan pennun anovat ja rakastavat kirkkaat silmät kun se istuu eteisessä pehmolammas suussa ja katsoo kun emäntä kiireessä yrittää lähteä töihin...

Ei minulla sitten ollutkaan yhtäkkiä niin kiire. Pyörsin takaisin ja ihan pienen hetken vaan leikin Vilin kanssa lampaalla. Eipä se kyllä yhtään helpottanu lähtöä, koira siltikkin tillitti lammas suussa kynnyksellä kun menin ovesta ulos.. Ja tulin myöhässä töihin. Onneksi se ei haittaa kun täällä ihmiset on tietoisia minun pienestä vauvasta, joka nyt jäi kotiin. Yksin. Ihan yksin.

Awww... 

Tosin, nyt kun alan järjellä miettimään tätä asiaa, niin ihan hyvä, että Vili on kotona. Aikaisemmin se vielä kulki minulla mukana kun olen nyt hiljaisimman ajan toimistotöissä. Siistiä sisätyötä siis. Tai niin vois kuvitella...
Aina päivän päätteeksi minun nätistä kultsusta oli muodostunu pitkäkarvainen dalmatialainen! Kiitos oven takana sijaitsevan konehallin ja sieltä tulevien miesten, jotka sai aina reippaan 10 kiloa elävää rakkautta vastaan ja eihän siitä ohi pääse ilman rapsutuksia. Ja tunnetusti miesten käsienpesutaidot koneiden korjauksen jälkeen on mitä on...

Ei tästä työnteosta nyt tule yhtään mitään, kun koko ajan mietin vaan minun mussukkaa kotona. Ei oikein meinaa tämä kellokorttijärjestelmän asentaminen nyt onnistua!
Eikä yhtään helpota tieto, että tänään on ensimmäinen tapakasvatuskurssitunti koiran kanssa! Odotukset on niin suuret, mutta pelkään, että en osaa lunastaa niitä. Koirasta kyllä on vaikka mihin, mutta entä emäntä?

Viime viikolla oli meille omistajille luento ja siellä jo posket punaisina istuin ja kuuntelin miten olen jo opettanut koiralle huonoja tapoja... Mutta _miten_ voit olla ottamatta omaa pikkusta avosylin vastaan ensimmäisenä kun menet kotiin tai hakemaan sitä hoidosta? MITEN?! Se rakkauden ja ilon määrä koiralta on niin ylitsepursuava, että pakkohan sitä on vähän helpottaa pussailemalla ja halailemalla.. Ainaki tähän asti. Voi olla, että tämän päivän jälkeen sen on loputtava. Ei, ei loputtava, vaan _siirryttävä_ siihen saakka, että saa takin ja kengät pois...

Mihin uhrauksiin mie vielä joudun tuon kurssin kanssa...?!